BASICS: Rummut

Aiemmin tällä viikolla julkaisemassani blogikirjoituksessa maalaitiin blogin tulevaisuutta, samassa yhteydessä kerroin työn alla olevasta BASICS -artikkelisarjasta, jonka ensimmäinen osa on tässä!

BASICS -tagin alla tulemme sananmukaisesti käymään läpi musiikin perusteita eri kategorioissa, ja lähdemme liikkeelle soitinopista. Kun perinteisimmät pop -musiikin soittimet toimintaperusteineen tulevat tutuiksi, pääsemme luontevasti siirtymään niiden äänittämisen ja miksaamisen perusteisiin.

LYÖMÄSOITTIMET
 

Lyömäsoitinten sanotaan olevan vanhimpia ihmisen käyttämiä soittimia. Jo ammoisista ajoista asti ihmiset ovat tuottaneet ääntä lyömällä kovia kappaleita toisiaan vasten. Erilaiset lyömäsoittimet ovat olennainen osa monia primitiivisiä kulttuureita - varsinaisen musiikin lisäksi niillä on ollut tärkeä osa niin arjen rutiinien rytmittämisessä kuin heimoja uhkaavien tekijöiden pelottelussakin.
 

RUMMUT
 

Rummut lienevät lyömäsoittimista tunnetuimpia, ja niiden tuottamia rytmejä ja komppeja voidaan pitää nykymusiikin selkärankana, kappaleiden tempon määrittäjinä ja ylläpitäjinä. Vaikka erilaisia rumpuja on runsaasti, idea kaikkien rumpujen taustalla on sama: rummusta puhuttaessa tarkoitetaan soitinta, jossa kehikon toiseen tai kumpaankin päähän on pingotettu kalvo. 

Rummuilla tuotettu ääni muodostuu samalla periaatteella kuin monien muidenkin akustisten soitinten. Rummun äänelle annetaan aluke lyömällä rumpukalvoa, ja tämä iskusta syntyvä ääni resonoi ja kertautuu* rummun kehikossa antaen rummun soinnille sen ominaisen sävyn.

Mitä suurempi rumpukalvon pintajännite on, sen korkeampi on myös iskusta syntyvän äänen pohjataajuus. Vertailun vuoksi, löysempi rumpukalvo samassa rumpukehikossa antaisi iskulle matalamman pohjataajuuden. Myös yhdeltä ja samalta rumpukalvolta voidaan saada runsaasti eri sointisia ääniä riippuen siitä, mihin kohtaan isku sijoitetaan. Puhtaimmillaan rumpu soi kuitenkin kalvon keskeltä.

Rummun sointiin vaikuttavat keskeiset tekijät ovat siis a) miten b) millä ja c) mihin kohtaan rumpukalvoa äänen aluke annetaan, mutta myös d) rumpukalvon pintajännite ("vire")  e) rummun kehikon muoto ja f) rummussa käytetyt materiaalit. 

 

RUMPUSETIN HISTORIA

Vielä ennen 1800 -luvun loppua valtaosa rumpaleista soitti vain yhtä rumpua kerrallaan, rummun ollessa joko soittajan sylissä tai hihnalla kiinnitettynä soittajaan. Rumpusetti tai "rummusto", eli useamman erilaisen rummun ja symbaalin kokonaisuus, sai syntynsä Yhdysvaltojen eteläosissä afrikkalaisten orjien ja eurooppalaisperäisen musiikkikulttuurien kohdatessa. 

Sisällissotien riepottelemissa etelävaltioissa oli saatavilla paljon hylättyjä sotilassoittokuntien lyömäsoittimia, joita orjat ottivat omaan käyttöönsä. Ideat maahan sijoitetusta, kyljelleen asetellusta bassorummusta ja pienemmille rummuille rakennetuista telineistä mahdollistivat useamman rummun soittamisen samanaikaisesti käsiä ja jalkoja käyttäen. Tänä päivänä tunnetun muotonsa rumpusetit saivat 1960 -luvulla.

RUMPUSETTI

Rumpuseteissä käytettävistä rummuista esiintyy erilaisia variaatioita setin käyttötarkoituksesta ja soittajan mieltymyksistä riippuen. Yleisimmillään setin voidaan kuitenkin ajatella pitävän sisällään ainakin seuraavat osat: bassorumpu, virveli, 1-2 pikkutomia, 1 lattiatomi ja 3 erilaista symbaalia, joista kaikista kerron alla tarkemmin. 

Olen myös liittänyt kuvausten oheen suuntaa antavat ääninäytteet Emjoy EP:n rumpuäänityksistä **. Tässä kontekstissa esimerkkeinä käyttämäni näytteet eivät ole täysin ideaaleja, sillä ääninäytteisiin vuotaa ääntä myös rumpusetin muista osista. Raidoille vuotavia "turhia" ääniä voidaan periaatteessa eliminoida sekä mikityksellä että äänen jälkikäsittelyllä, mutta siihen paneudumme vasta pidemmällä tulevaisuudessa ;)

Äänityksessä käytettyyn rummustoon kuuluivat seuraavat rummut ja symbaalit: bassorumpu, virveli, pikkutomi, lattiatomi, hi-hat, ride ja 2kpl crasheja.

ÄÄNINÄYTE KOKO SETISTÄ (poislukien hi-hat):



 

RUMPUSETIN OSAT

1. Bassorumpu (basari, isorumpu, kick drum)

Bassorumpu on rumpusetin suurin rumpu, ja se on aseteltu maahan kyljelleen. Bassorumpua soitetaan jalalla kontrolloitavan rumpupedaalin avulla. Bassorummun kehikossa on kalvot (etu- ja takakalvo) kummassakin päässä. 

Bassorummun sointi matala ja sillä onkin tärkeä rooli rumpukompin tehostajana, juuri bassorumpu antaa ja määrittää kappaleelle sen poljennon. Basarin soundiin vaikutetaan usein kalvojen virityksen lisäksi myös demppaamalla, eli vaimentamalla rummun ääntä täyttämällä bassorumpua vaikkapa tyynyillä tai matoilla. Tämä lyhentää iskun sointia ja poistaa kuminaa.

Toisissa bassorummuissa takakalvoon on tehty reikä, jonka tärkein funktio on helpottaa bassorummun mikitystä esimerkiksi keikalla tai studioäänityksissä.

ÄÄNINÄYTE BASSORUMMUSTA:

2. Virveli (snare, pikkurumpu)

Mahdollisesti tärkein rumpusetin osa on virveli, jolla tuotetaan marssimusiikillekin ominainen "pärisevä" soundi. Rummun pärinä perustuu rummun alakalvolle kiinnitettyihin metallisäikeisiin, virvelimattoon, joka resonoi rumpua lyödessä. Virvelimaton materiaali ja mitat vaikuttavat omalta osaltaan virvelirummun soundiin, jota voidaan säätää myös mattoa kiristämällä tai löystämällä.

Virvelimatto on herkkä reagoimaan kaikkeen muuhunkin soittotilassa syntyvään ääneen. Jos treeniksen nurkassa tyhjillään kököttävä rumpusetti kuulostaa soivan itsekseen häiriten muuta harjoittelua, ongelmaan auttaa useimmiten juuri virvelimaton pois kytkeminen rummun sivulta löytyvästä säätimestä.

Virvelirummun nimi jaksaa herättää ihmetystä, mutta kyseessä on ilmeisesti Ruotsista Suomeen rantautunut, alkujaan saksalainen lainasana - yhteyttä kalastukseen ei siis varsinaisesti ole ;)

ÄÄNINÄYTE VIRVELISTÄ:

3. Tomit, tom-tomit

Tomirummut ovat tyypillisesti muidenkin rumpusetin rumpujen tapaan kaksikalvoisia. Niissä on lyhyt ja syvä, melko pyöreä sointi. Tomien rooli tärkein rooli on usein kappaleen eri osien siirtymävaiheissa, rumpufilleissä, ei niinkään peruskompin kiinteänä elementtinä.

Erikokoisia tomeja on runsaasti, mutta ne voidaan karkeasti jakaa joko telineisiin tai bassorumpuun kiinnitettäviin pikkutomeihin (rack tom) ja omilla jaloillaan seisoviin lattiatomeihin (floor tom, low tom). Tomirummun sointiin vaikuttaa kalvojen vireen lisäksi merkittävästi rummun sijoittelu suhteessa telineeseen,  lattiatomin osalta ratkaisevaa on taas esimerkiksi sen etäisyys lattiaan.

ÄÄNINÄYTE TOMEISTA (clipin loppuosassa)

4. Hi-hat (haitsu)

Haitsulla tarkoitetaan kahta toisiaan vasten sijoiteltua, telineeseen kiinnitettyä symbaalilautasta. Haitsun telineessä on jalalla kontrolloitava pedaali, jota polkiessa symbaalit lyövät toisiaan vasten. Jalan lisäksi haitsua voidaan soittaa myös rumpukapuloilla. Hi-hat on bassorummun ja virvelin ohella monen peruskompin tärkempiä osia.

Toisin kuin rumpujen, haitsun ja muidenkaan symbaalien sointiin ei kovin merkittävästi voida vaikuttaa enää jälkikäteen. Haitsun pedaalilla, kiinnityksellä, telineellä ja lautasten pehmusteilla on voi olla pieni merkitys suhteessa lautasten sointiin, mutta jo lähtökohtaisesti huonolle symbaalille ei ole tehtävissä juuri mitään.
 

5. Ride -pelti (komppilautanen, komppisymbaali)

Ride on setin suurin lautanen, jonka roolina on kuljettaa kompin rytmiä eteenpäin. Rideä soitetaan ainoastaan rumpukapuloilla, eikä sen telineessä ole jalkapedaalia kuten haitsussa. Muiden symbaalien ja myös rumpujen tapaan, pellin sointi riippuu paljolti siitä, siitä mihin kohtaan lautasta kapulan isku sijoitetaan. Ridella kompatessa isku annetaan usein lautasen selkään tai keskelle lautasta.

6. Crash -pelti (aksenttipelti, aksenttilautanen, aksenttisymbaali)

Crash -pelti on kooltaan ridea pienempi ja ohuempi, jonka vuoksi ääni syttyy nopeasti. Crashit ovatkin parhaimmillaan erilaisissa korostuksissa. Riden tavoin myös crashia soitetaan setissä ainoastaan rumpukapulalla - usein isku kuitenkin sijoitetaan lautasen reunalle, josta käytetään termiä crashaaminen.

Iskujen sijoittelusta ei tietenkään ole olemassa mitään kiveen hakattuja sääntöjä: Crash -peltiä voidaan hyvin soittaa (ja soitetaankin) joissain tapauksissa enemmän riden omaisesti kompaten, vastaavasti ridellä voidaan crashata aksentteja komppaamisen sijaan. Tässä artikkelissa kautta linjan annetut esimerkit eivät noin muutenkaan ole absoluuttisia totuuksia, mutta ne voivat auttaa hahmottamaan perusajatusta rumpujen ja symbaalien taustalla.

ÄÄNINÄYTE SYMBAALEISTA (ride + crash -iskuja)

Peltiasiaa
 

Symbaalin koko ja paksuus on suoraan verrannollinen sen soitin: mitä suurempi lautanen, sen matalampi, voimakkaampi ja pidempi ääni on. Mitä paksumpi lautanen on kyseessä, sen korkeampi sointi lautasessa on suhteessa ohuempaan vastaavaan. 

Haitsun, riden ja crashin lisäksi rumpusettiin voi toki kuulua muitakin peltejä, yleisimmin esimerkiksi splash (pienikokoinen crash) tai reunoista taivutettu china -pelti. 

Rumpukapulat

Lopuksi vielä suurpiirteinen katsaus erilaisiin rumpukapuloihin, sillä kuten artikkelin alkupuolella totesin, myös iskua antavalla kappaleella on suuri merkitys iskusta syntyvään ääneen, ja toki myös soittotuntumaan.

Tavallisimmin rumpukapulat valmistettaneen puusta. Muita materiaaleja rumpukapuloille ovat esimerkiksi muovi+alumiini, akryylikutu tai lasikuitu. Kapuloiden pituuksissa, paksuudessa ja kapuloiden päiden voi olla suuriakin eroja. 

Riisikepeiksi kutsutaan kapuloita, jossa ohuita rottinkisäikeitä on niputettu yhteen teipeillä. Riisikepeillä soittaminen tuottaa perinteistä rumpukapulaa pehmeämmän ja hiljaisemman äänen. 

Vispilöillä taas tarkoitetaan tässä yhteydessä metallista tai muovista valmistettuja "suteja", jotka sopivat vielä astetta rauhallisempaan hiplailuun :D

— 

Tämä kirjoitus alkaa lähestyä loppuaan, suuri kiitos kaikille jotka pysyivät matkassa loppuun saakka! Olen parhaani mukaan jäsennellyt tekstiä mahdollisimman helposti ymmärrettävään muotoon, mutta jos jokin asia jäi epäselväksi tai epäilet jopa asiavirheitä, voit ilmiantaa niitä kommentoimalla anonyymisti "alakerran" kommenttiosiossa. 

BASICS -sarjan seuraavassa artikkelissa käsittelemme bassoja. Nyt on kuitenkin aika viheltää peli poikki tai, hehee, lyödä viimeinen isku tälle artikkelille, kiitos! :D

*) tässä artikkelissa jätän tarkoituksella käsittelemättä yläsävelsarjat, joihin palaamme myöhemmin.

**) Rumpuraidat on soittanut A. Mäki, äänittäjänä J. Eskelinen