Pikkuklubeilta kohti Tavastiaa: Keikkabuukkaajan vinkkejä

Haluatko esiintyä Tavastialla? Klassikkotavoite ja ihan mahdollinen jos teet hyvää musiikkia. Sitä ennen useimpien pitää koluta Tenho, Mascot, Siltanen, Semifinal, Henry's Pub, On The Rocks, kaupunkifestarien lavoja ja monta epämääräistä kuppilan nurkkaa. Useimmat jäävät tälle tasolle.

Semifinalista Tavastialle on iso hyppy, mutta kuten Lemmy laulaa: “chase is better than the catch.” Keikkailu pikkulavoilla on helvetin kivaa. Hauskinta se on, jos tavoitteesi pysyy mahdollisena samalla kun nautit keikkailusta. Tässä muutama vinkki matkalle.
 

Uudet tulokkaat kiinnostavat

Monet saavat ensimmäisen projektinsa / bändinsä keikkakuntoon 17-22-vuotiaina. Se on loistava aika hommata keikkakokemusta. Keikkabuukkaajana tiedän yleisömääräodotuksen olevan hyvä kun alle 25-vuotiaiden bändi vetää ensimmäisiä keikkojaan. En ole ikinä buukannut paskaa bändiä tällä perusteella, mutta olen monta kertaa jättänyt buukkaamatta kolmikymppisten ihan hyvää soundia soittavan pitkän linjan kokoonpanon. Keikkabuukkaajan homma loppuu äkkiä jos illan myynti on 20 tuoppia.
 

Ei keikkoja liian tiheään

Kun bändilläsi on tuo alkunoste, kannattaa varoa keulimista. Moni Mascotin tiistai-iltaan 50 henkeä tuonut nuori bändi on buukannut siinä vaiheessa paljon keikkoja. Harkittu keikkapaikkojen valinta pitää kaverisi mahdollisimman pitkään yleisönä - kun keikoilla on aina hyvät bileet, hyvä äänentoisto ja porukkaa paikalla frendi-yleisösi pysyy mukana ja bändilläsi on aikaa kerätä kuulijakuntaa.

Yleinen moka on tämä: artisti saa ekoille keikoilleen ison yleisön. Heitä suositellaan Wallulle Henrysiin tai Roudille Semifinaliin. Artisti buukkaa keikan lähikuppilan nurkkaan muutaman päivän päähän tästä keikasta. Tapahtumanjärjestäjä huomaa että bändi mainostaa somessa “kiertuetta”. Semifinalin tapauksessa lähikuppilan keikka on vielä ilmainen ja Semiin on lipunhinta. Vuoden päästä artisti kyselee uutta keikkaa eikä meiliin tule vastausta.

Useimmille alkupään frendiyleisön katoaminen tapahtuu jossain vaiheessa jolloin yleisömäärä tuntuu paljon pienemmältä. Pienille keikkapaikoille hyvä musa ja muutama kaveri riittää hyvin. Keikkoja harventamalla porukkaa tulee paikalle. Useissa paikoissa viikonloppuslotin saaminen vaatii näyttöä viikolta. Tämä on kieltämättä nurinkurista: viikonloppuna hyvään keikkapaikkaan on helppo saada houkuteltua jengiä, viikolla ei. Näin se vaan menee.
 

Realiteetit haltuun
 

Hyvät biisit ja keikkamenininki ovat kaiken pohja, oman yleisön tuominen suotavaa. Yksi tärkeä homma vielä on fiksu, nöyrä asenne. Tuntemattomana bändinä kannattaa lähettää keikkapaikkaan mieluummin lyhyt selkeä keikkapyyntö linkkeineen kuin pitkä sepustus bändistä.

Tutustu buukkaajiin menemällä klubille katsomaan jotain muuta bändiä, kehumalla klubin meininkiä ja buukkaajan ulkonäköä / bändiprojektia / koiraa. Ainakin itse buukkaan helpommin artisteja jotka tuntuvat ymmärtävän ja hyväksyvän miten homma toimii: pohjalta aloitetaan, useimmille nousu on kovaa työtä ja keikkaliksat on pieniä tai pelkkää bisseä. Livepaikan pyörittäminen on yllättävän huono bisnes. Ei kannata lähtökohtaisesti epäillä, että artistille kuuluvat rahat menevät omistajan huvilan lisäosan rakentamiseen.

Nöyrän asenteen voit heittää roskikseen kun olet Tavastian lavalla. Isojen lavojen artistit tuntuvat kuitenkin säilyttävän rehdin ja reilun asenteen. Ehkä se on yksi syy menestykseen. ⬥

Juise on Helsinkiläinen kulttuurin sekakäyttäjä. Kiinnostus kaikkeen on johtanut mm. pyörittämään 9 vuotta “Miksei aina voi olla Tiistai?”-klubia Cafe Mascotissa, liidaamaan Nok Nok-yhtyettä, perustamaan Soffa.tv - nettikanavan, järjestämään SoffaRock-sisäfestivaalin, kirjoittamaan lastenmusaa ja nukkumaan Slovenialaisen vuoren rinteelle rakennetun linnan raunioilla punaisen kuun valaistessa makuupussileiriä.

Kulttuurihumputtelua rahoittaakseen Juise koodaa Arilyn-firmassa lisättyä todellisuutta pitkällä peli- ja uuden median taustalla.