Sävelkorva: Muusikon tärkein työväline?

Tämänkertaisessa EMJOYMUSIC -postauksessa käsittelemme hyvin moniulotteista aihetta nimeltä SÄVELKORVA. Hyvä sävelkorva linkitetään usein vahvasti musikaalisuuteen, ja moni teistä lienee myös törmännyt käsitteeseen absoluuttinen sävelkorva.

Tämä kyseinen aihe on pyörinyt to write -listallani jo pienen ikuisuuden, koska sävelkorvaan liittyvä tietous kiinnostaa minua tulevana muusikkona varsin paljon. Aiheen tutkiminen on kuitenkin osoittautunut melko haastavaksi, sillä sävelkorvaa ja sen eri tyyppejä määritellään vaihtelevasti monin eri kriteerein. Tässä merkinnässä esitelty tieto perustuu eri lähteistä kerättyyn tietoon oman tulkintani sävyttämänä.
 

MIKÄ SÄVELKORVA ON?

Sävelkorva ei itsessään ole mikään ihmisestä paikannettava fyysinen elin, vaan termillä viitataan ihmisen kykyyn hahmottaa kuulon perusteella sävellajeja sekä tunnistaa yksittäisiä sävelkorkeuksia (äänentaajuuksia). Hyvän sävelkorvan omaavan henkilön voidaan myös odottaa osaavan matkia kuulemaansa ääntä tai melodiaa joko laulaen tai jonkin instrumentin avulla.

RELATIIVINEN SÄVELKORVA

Relatiivisella sävelkorvalla tarkoitetaan ihmisen kykyä hahmottaa säveliä suhteessa toisiinsa. Hyvän relatiivisen sävelkorvan omaava henkilö osaa siis tunnistaa ja toistaa sävelten välisiä korkeuseroja (intervalleja). Osa heistä osaa tunnistaa kuulemanssa sävelen vertaamalla sitä muistijäljistä löytyviin, tuntemiinsa säveliin. Moni kuitenkin tarvitsee avuksi nimetyn viiteäänen osatakseen tunnistaa ja nimetä muut äänet. 

Näin viritysmittareiden aikakaudella unohtuu helposti, että ennen soittimia viritettiin nimenomaan äänirautojen ja suhteellisen sävelkorvan avulla. Äänirauta antaa yhden äänen, esimerkiksi sävelen A, jonka äänenkorkeuden kitaran virittäjä viritti (matki) yhdelle kitaran kielelle. Tämän jälkeen, edelleen sävelkorvaansa apuna käyttäen, virittäjä viritti muut kielet soimaan halutulle vireelle ominaisessa, oikeassa suhteessa A -kieleen. 

Relatiivisesta sävelkorvasta käytetään myös nimitystä suhteellinen sävelkorva, ja se on yksi muusikon tärkeimmistä työkaluista. Olennaista ei aina niinkään ole yksittäisten äänten tunnistaminen, vaan kyky ymmärtää sävellajeja ja -asteikkoja ja tuottaa niihin sopivia ääniä. Relatiivisen sävelkorvan omaava laulaja osaa toistaa laulumelodian säveliä samassa suhteessa riippumatta siitä, missä sävellajissa se esitetään. Tällöin kappale säilyy tunnistettavana sen korkeuden muutoksesta huolimatta.

Täysin "sävelkorvattomalle" laulajalle vireessä laulaminen taas on liki mahdotonta: hänellä ei ole käsitystä siitä, mitkä äänet sopivat taustalla soivaan säestykseen ja millä etäisyydellä ne ovat toisistaan. Hänen on vaikeaa korjata virheitään, koska on kyvytön havaitsemaan niitä.

Uskon kuitenkin edellämainitun kaltaisten ihmisten olevan melko harvassa. Suurella osalla merkittävästikin epävireisellä laulajalla on vaikeuksia tunnistaa epävire ainoastaan silloin, kun he itse laulavat. Päättelisin sen ainakin osittain johtuvan lauluäänen vääränlaisesta tai harhaanjohtavasta resonoinnista pään sisällä, ja tällainen asia on todennäköisesti korjattavissa.

Epävirettä esiintyy myös ammattilaulajilla erityisesti silloin, kun laulaja kuulee äänensä huonosti ja muuta meteliä on paljon.

Monilta eläimiltä puuttuu suhteellinen sävelkorva, esimerkiksi koira tunnistaa tutun melodian vain opitulta korkeudelta. Jos sävellajia muutetaan, koira ei enää tunnista kappaletta samaksi.

ABSOLUUTTINEN SÄVELKORVA

Absoluuttisella sävelkorvalla tarkoitetaan usein kykyä tunnistaa, nimetä ja tuottaa minkä tahansa kuullun äänen korkeus (taajuus) "automaattisesti" vertaamatta sitä mihinkään muuhun säveleen. Kyseessä on harvinainen taito, joka esiintyy nykytiedon valossa vain noin yhdellä kymmenestä tuhannesta. 

Absoluuttinen sävelkorva muodostuu lapsena, ja sen kehittymiselle näyttäisi olevan olennaista sekä geneettinen alttius että varhain aloitettu musiikkikasvatus. Lapsi alkaa yhdistää kuulemiaan ääniä erilaisiin symboleihin, esimerkiksi nuotteihin, kuviin tai väreihin. Tätä oppimaansa hahmotustapaa hyväksikäyttämällä hänen on mahdollista tunnistaa kuullut sävelet lähes välittömästi.

Vastoin monia käsityksiä tämä, maagisenakin pidetty, absoluuttinen sävelkorva ei ole muusikoiden perusominaisuus tai musikaalisuuden edellytys, ja joissain yhteyksissä siitä voi olla jopa haittaa. Koska absoluuttisen korvan omaava henkilö vertaa ääniä aina omaan sisäänrakennettuun asteikkoonsa ja hahmotuksen apuna käyttämiinsä symboleihin, hänelle voi olla relatiiviseen sävelkorvaan verrattuna vaikeampaa vaihtaa sävellajia (transponoida) lennosta. "Suurpiirteisemmille korville" lähes olematon epävire saattaa pilata absoluutikon musiikillisen kokemuksen kokonaan.

Absoluuttisen sävelkorvan selkeimmät hyödyt lienevät kyky nuotintaa kuultua melodiaa helposti sekä kyky laulaa puhtaasti ilman säestystä.

VOIKO SÄVELKORVAA KEHITTÄÄ

Tämänhetkisen käsityksen mukaan absoluuttinen sävelkorva joko kehittyy tai on kehittymättä lapsuudessa, ja eikä sitä täten ainakaan toistaiseksi ole mahdollista hioa enää aikuisena. Erään lääkeaineen vaikutusta sävelkorvan kehittämisessä on viime vuosina tutkittu lupaavin tuloksin, joten todennäköisesti tulevaisuudessa lääketeollisuus tulee tarjoamaan meille omat ratkaisunsa.

Sen sijaan relatiivisen sävelkorvan harjoituttaminen on täysin mahdollista, ja kehitystä tapahtuukin väistämättä kaikille musiikkia harjoitteleville. Mitä enemmän ihminen kuulee toistoa eri intervalleista (sävelten korkeuseroista), sen paremmin ne tallentuvat sävelmuistiin. Ei olekaan tavatonta, että instrumenttien soittajat muistavat mielessään soittimiensa perusääniä niin hyvin, että he voivat käyttää muistia hyödyksi kuultujen sävelten nimeämisessä ilman mitään ulkoista viiteääntä. 
 

Koulussani kehitämme relatiivista sävelkorvaa säveltapailun avulla ja luomalla erilaisia muistisääntöjä intervallien hahmottamiseen, esimerkiksi ulkoaopettelemalla tuttujen kappaleiden aluissa esiintyviä korkeuseroja. Kun muistissa on useampia eri intervalleja, voi uudesta kappaleesta päätellä aloitussävelten välisen eron vertaamalla sitä muistista löytyviin kappaleisiin. Netissä on myös erilaisia pelejä joiden avulla intervallien tunnistamista voi harjoitella.

Kuten kaikessa muussakin kehityksessä, osalla ihmisistä sävelkorva harjaantuu nopeammin ja toisilla oppiminen taas ottaa oman aikansa. Minä en ole lapsuudessani ole ollut musiikin kanssa tekemisissä juuri muskaria ja peruskoulun musiikintunteja enempää, mutta minulle on jäänyt niin vahva muistijälki ala-asteikäisenä kuullusta Sound Of Musicin Do-Re-Mi laulusta, että pystyn sen avulla hakea keski C -sävelen tarvittaessa :D Olen huomannut myös, että keski G taas laulettuna tuntuu hyvin erilaiselta verrattuna mihinkään muuhun tuottamaani ääneen - tästä syystä pystyn paikantamaan sen melko luotettavasti.

TEORIASTA ON HYÖTYÄ SÄVELKORVAN KEHITTÄMISESSÄ

Mielestäni musiikin teoria näyttelee merkittävää roolia sävelkorvan kehittämisessä. Siitä, että sävelmuistissani on Sound of Musicin Do-Re-Mi -laulun perussävel, ei ollut minulle juuri mitään hyötyä ennen kuin tiesin että kappale alkaa sävelestä C ja että sävel C esiintyy muissakin kappaleissa. Olen aina tiennyt että kaikkiin kappaleisiin eivät sovi kaikki sävelet, mutta vasta sävellajien opiskelun myötä ymmärsin mistä se johtuu. Musiikin teoria on siis vertaansa vaille apuväline erilaisten musikaalisten ilmiöiden ymmärtämisessä.

Mikäli sävelkorvan treenaaminen ja teoriatiedon kartuttaminen kiinnostavat, kannattaa tietenkin seurata blogia ;) Pyrin tasaisin väliajoin jakamaan teille oppimista helpottavaa tietoa ja nostamaan esille hyväksi havaitsemiani sivustoja. Sitä odotessa, kannattaa tsekata musictheory.net, joka on mielestäni yksi laadukkaimmista musiikin teoriaa avaavista verkkosivuista. Englanninkielisen sivuston kurssit ja harjoitukset ovat selkeitä ja sisältöä löytyy niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin käyttäjälle. Suosittelen!

Onko sinulla mielestäsi hyvä sävelkorva? Häiritseekö pieni epävire vai oletko suurpiirteisempi kuuntelija? Jatketaan juttua kommenttiosiossa!